Artikkeli on kirjasta “Paluu alkuun”.
Johannes Krysostomos ( 349–407) toimi Konstantinopolin (nykyisin Istanbul) arkkipiispana. Hänet tunnetaan erityisesti suorastaan loistavista saarnoistaan sekä myös askeettisesta elämäntavasta, jonka hän omaksui. Johanneksen lisänimi Krysostomos tarkoittaa Kultasuuta ja kuvaa sitä suurta arvostusta, jota hän nautti erinomaisten saarnojensa ansiosta, jotka hän myös vahvisti omalla esimerkillisellä elämällään.
Johannes syntyi vuonna 349 Syyrian Antiokiassa kreikankieliseen perheeseen. Johanneksen äiti oli kristitty mutta isä, joka oli korkea-arvoinen upseeri, oli ilmeisesti pakana. Isä kuoli pian Johanneksen syntymän jälkeen. Koska Johanneksen äidillä oli vaikutusvaltaisia suhteita kaupungissa, Johannes sai aloittaa opintonsa kuuluisan pakanaopettajan Libaniuksen alaisuudessa, jolta hän oppi retoriikkaa ja rakkauden kreikan kieltä ja kirjallisuutta kohtaan. Kasvettuaan vanhemmaksi ilmeisen lahjakas Johannes tuli yhä syvemmin kiinnostuneeksi kristinuskosta ja ryhtyi opiskelemaan pyhiä Kirjoituksia Antiokian korkeatasoisessa teologisessa koulussa. Hän sai kasteen kristityksi vuonna 368, ja piispa Meletius ryhtyi kouluttamaan häntä kirkollisen elämän tehtäviin. Noin vuonna 372 Johannes vetäytyi neljäksi vuodeksi elämään hermiittien parissa läheiselle Silpion-vuorelle. Hän jatkoi retriittiään vielä kahdella vuodella elämällä yksin luolassa erään vanhan hermiitin ohjauksessa. Nuo kaksi vuotta Johannes omisti erityisesti evankeliumikirjojen ja Paavalin kirjeiden mietiskelyyn. Joskus vuosien 378–379 aikana Johannes palasi Antiokian kaupunkiin sydämessään voimakas kutsumus pastorin virkaan jakamaan niitä hengellisiä aarteita, joita hän oli saanut hiljaisuudessa Herralta vastaanottaa. Vuonna 381 hänet vihittiin Antiokiassa diakoniksi ja sitten vuonna 386 papiksi. Johanneksesta tuli erinomaisten saarnojensa ja esimerkillisen elämänsä ansiosta niin pidetty ja kuuluisa, että hänet lopulta valittiin hänen tietämättään Konstantinopolin arkkipiispaksi vuonna 397.
Myös Konstantinopolissa arkkipiispa Johannes sai puolelleen tavallisen kansan luottamuksen ja kiintymyksen. Johanneksen opettama ja harjoittama askeettinen elämä johti hänet kuitenkin konfliktiin kaupungin rikkaan eliitin ja erityisesti keisarinna Aelia Eudoxian kanssa. Johannes joutui ahtaalle myös Aleksandrian patriarkan Theofiloksen tähden, joka halusi saattaa Konstantinopolin hiippakunnan Aleksandrian patriarkan alaisuuteen, mihin Johannes ei suostunut. Keisarinna Eudoxia ja patriarkka Theofilos löysivät toisensa ja juonittelivat vuonna 403 kirkolliskokouksen, jossa Johannes tuomittiin epäoikeudenmukaisesti harhaoppiseksi, ja hänet karkotettiin Konstantinopolista. Asiat saivat kuitenkin odottamattoman käänteen, kun Eudoxia kärsi keskenmenon juuri Johanneksen karkotuksen hetkellä ja tulkitsi sen Jumalan tuomioksi itseään kohtaan. Eudoxia perui karkotuksen ja käski tuoda Johanneksen heti takaisin. Vain muutama viikko myöhemmin Johannes kuitenkin karkotettiin uudelleen ja lopullisesti. Keisarinna Eudoxia oli nimittäin teetättänyt itsestään hopeisen patsaan, joka julkistettiin näyttävin pakanallisin menoin Konstantinopolin katedraalin läheisyydessä. Samaan aikaan katedraalissa vietettiin jumalanpalvelusta, joka häiriintyi patsaan julkistamisesta aiheutuneesta melusta. Arkkipiispa Johanneksen nuhtelevat sanat pakanallisesta metelistä, joka häiritsi kirkon jumalanpalvelusta, sytyttivät Eudoxian jälleen raivokkaaseen vihaan Johannesta vastaan. Hänet karkotettiin pois, eikä hän enää koskaan saanut palata Konstantinopoliin.
Vielä karkotuksensa jälkeenkin Johannes yritti hoitaa Jumalan hänelle uskomaa arkkipiispan tehtävää ja lähetti Konstantinopoliin vaikutusvaltaisia kirjeitä. Hänet kuitenkin karkotettiin yhä kauemmas, lopulta vuonna 407 aina valtakunnan kaukaisimpaan nurkkaan, Pitiuntin kaupunkiin Mustanmeren itärannikolle. Ilmeisesti Johannes yritettiin uuvuttaa kuoliaaksi pakottamalla hänet yhä uusille karkotusmatkoille ilman lepoa, jota hän olisi kipeästi tarvinnut. Vielä silloinkin, kun Johannes jo oli aivan kuoleman porteilla, hänet pakotettiin marssimaan korkeassa kuumeessa noin kahdeksan kilometrin matka Komana Pontikaan (nykyisen Turkin koillisosassa). Siellä pieni kristillinen seurakunta otti tämän jalon Jumalan miehen lämpimästi vastaan, mutta hänen oli jälleen pakko jatkaa matkaansa heti seuraavana aamuna. Taivallettuaan muutamia kilometrejä Johannes lopulta lyyhistyi tien varteen eikä voinut enää kulkea. Hänet vietiin takaisin Komanaan, jossa hänet käärittiin valkoiseen liinaan ja hänen annettiin nauttia elämänsä viimeinen ehtoollinen. Johannes siunasi itsensä ristinmerkillä ja kuoli nämä sanat huulillaan: ”Kunnia Jumalalle kaikesta! Aamen.”1
Johannes oli erittäin tuottelias kirjoittaja, joka kirjoitustensa kautta on yhä suureksi siunaukseksi kirkolle. Varhaiskirkon opettajista juuri Johannekselta on säilynyt jälkipolville eniten kirjallisuutta heti Augustinuksen jälkeen. Häneltä on säilynyt satoja saarnoja niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista. Johanneksen tunnetuin saarna on hänen pääsiäissaarnansa, joka yhä tänä päivänä perinteisesti luetaan idän ortodoksisten kirkkojen pääsiäisliturgiassa. Johtuen tämän ”Kultasuun” lukuisista meille asti säästyneistä saarnoista me voimme koota varsin kokonaisen ja ehyen kuvan siitä varhaiskirkon avioliitto-opetuksesta, joka eli rikkaana ja tasapainoisena tämän Konstantinopolin arkkipiispan saarnoissa. Näemme, kuinka Johanneksen terve kristillinen askeettisuus auttaa häntä löytämään ja ylläpitämään oikean apostolisen opetuksen avioliitosta sen sijaan, että askeettisuus turmelisi avioliitto- ja seksuaaliopetuksen niin kuin jotkut omana aikanamme väittävät.
Kaksi ensimmäistä tekstinäytettä ovat katkelmia Johanneksen Roomalaiskirjeestä pitämistä saarnoista. Näemme niistä, kuinka varhaiskirkossa perusteltiin seksuaalisuuden oikea ja väärä käyttö. Seksuaalisuuden luonnonmukaisen käytön perustaa, kuten on jo niin monesti tuotu esiin, Jumalan jo alussa lausuma hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunaus. Tämän kontekstin ulkopuolinen seksuaalisuuden käyttö on syntiä – tapahtui se sitten avioliitossa tai sen ulkopuolella. Johannes kutsuu kuulijoitaan oikeaan jumalanpelkoon, irtisanoutumaan kaikesta seksuaalisesta laittomuudesta ja pukemaan päälleen Herra Jeesus Kristus. Johannes myös opettaa meille, että oikeassa Jumalan tahdon mukaisessa avioelämässä on suurin nautinto ja ilo – kirkko ei ole ihmisen iloa ja onnea vastaan vaan opettaa oikeaa ja kaunista elämää.
Saarnoja Roomalaiskirjeestä. Saarna IV.
Room. 1:26–27: ”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa.”
Kaikki nämä kiintymykset siis olivat riettaita, mutta erityisesti miehiin kohdistunut hullu himo; sillä sielu kärsii ja tulee häpäistyksi synneissä enemmän kuin ruumis sairauksissa. Mutta katso, kuinka myös tässä niin kuin oppien kohdalla hän riistää heiltä kaikki tekosyyt sanomalla naisista, että he ”vaihtoivat luonnollisen käytön”. Sillä hän tarkoittaa, ettei kukaan voi sanoa tämän tapahtuneen, koska heiltä estettiin laillinen yhdyntä, tai että he ajautuivat tähän hirvittävään järjettömyyteen, koska heillä ei ollut keinoa tyydyttää haluaan. Sillä vaihtaminen edellyttää omistamisen. Samoin myös puhuttaessa opeista hän sanoi: ”He vaihtoivat Jumalan totuuden valheeseen.” Ja samoin miesten kohdalla hän osoittaa saman asian sanoen: ”jättäen naisen luonnollisen käytön”. Ja samaan tapaan kuin noiden toisten kohdalla nämäkin hän jättää täysin vaille puolustuskeinoja syyttäen heitä siitä, etteivät he ainoastaan hylänneet niitä halunsa tyydyttämisen keinoja, jotka heillä oli, ja lähtivät toisten perään, vaan he myös ryntäsivät sen perään, mikä on vastoin luontoa, kun he ensin olivat häpäisseet sen, mikä oli luonnollista. Mutta sillä, mikä on luonnonvastaista, oli itsessään inhottavuus ja epämiellyttävyys, niin etteivät he voineet oikeutetusti perustella sitä edes nautinnolla. Sillä aito nautinto on se, joka on luonnonmukaista. Mutta kun Jumala hylkää ihmisen, silloin kaikki asiat kääntyvät ylösalaisin. Sen tähden ei ainoastaan heidän oppinsa ollut saatanallinen vaan myös heidän elämänsä oli pirullista.
Kun hän käsitteli heidän oppejaan, hän asetti heidän eteensä maailman ja ihmisen ymmärryksen kertoen heille, että Jumalan heille antaman arvostelukyvyn kautta he voisivat nähtävien asioiden kautta tulla ikään kuin Luojan käden johtamiksi, mutta koska he kieltäytyivät tästä, he olivat vailla puolustusta. Tässä maailman sijaan hän asettaa luonnollisen nautinnon, josta he olisivat nauttineet suuremmalla varmuudella ja sydämen ilolla ja olisivat niin olleet kaukana häpeällisistä teoista. Mutta he eivät halunneet, minkä tähden he ovat vailla puolustusta ja ovat tehneet loukkauksen itse luontoa vastaan. Mutta vielä näitä häpeällisempi asia on, että jopa naiset, joilla pitäisi olla enemmän hävyntuntoa kuin miehillä, lähtivät tällaisten yhdyntöjen perään. Myös tässä Paavalin ratkaisu on kunnioituksen arvoinen, kun hän suoriutuu kahdesta vastakkaisesta tehtävästä erinomaisesti. Sillä hän halusi sekä puhua siveästi että pistää kuulijaa. Mutta näytti siltä, ettei hän voinut tehdä näitä molempia, sillä toinen esti toista. Sillä jos sinä puhut siveästi, et voi panna kuulijaa koville. Mutta jos tarkoituksesi on koskettaa häntä arkaan paikkaan, olet pakotettu asettamaan paljaat tosiasiat hänen eteensä selvin sanoin. Mutta hänen hienotunteinen ja pyhä sielunsa oli kyvykäs tekemään molemmat erinomaisesti ja mainitessaan luonnollisen hän on heti antanut lisävoimaa syytökseensä ja myös käyttänyt tätä ikään kuin huntuna, jotta hän säilyttäisi kuvauksensa siveyden. […]
Ja katso sitä suurta sekasortoa, joka tuli molemmille puolille. Sillä ei ainoastaan pää kääntynyt alaspäin vaan myös jalat ylös, ja heistä tuli vihollisia itsellensä ja toisillensa, saaden aikaan turmiollisen riidan, joka on jopa laittomampi kuin mikään sisällissota ja joka on täynnä lukuisia hajaannuksia. Sillä he jakoivat tämän neljään uuteen laittomuuteen, sillä tämä sota ei ollut kaksin- tai kolminkertainen vaan jopa nelinkertainen. Harkitse tätä. Oli oikein ja sopivaa, että kahdesta tulee yksi, nimittäin naisesta ja miehestä, sillä on sanottu, että ”kahdesta tulee yksi liha” (1. Moos. 2:24). Tämä yhdynnän halu sai aikaan sukupuolten yhdistymisen toisiinsa. Otettuaan tämän halun pois ja kääntäen sen kulun toisella tavalla Paholainen näin erotti sukupuolet toisistaan ja erotti yhden kahdeksi osaksi vastoin Jumalan lakia, sillä Raamattu sanoo ”kahdesta tulee yksi liha”, mutta hän jakoi yhden lihan kahteen: tässä siis on yksi sota. Sitten nämä kaksi samaa osaa hän yllytti sotaan itseään ja toisiansa vastaan, sillä jopa naiset tekivät pahoin naisille eivätkä ainoastaan miehet. Myös miehet seisoivat toinen toista vastaan ja vastoin naispuolia, kuten tapahtuu öisissä taisteluissa. Näet toisen ja kolmannen sekä myös neljännen ja viidennen sodan; mutta on vielä yksi, sillä näiden lisäksi he käyttäytyivät laittomasti itse luontoa vastaan. Sillä kun Paholainen näki, että etupäässä tämä halu vetää sukupuolet yhteen, hän pyrki leikkaamaan poikki tämän siteen tuhotakseen siten ihmissuvun ei ainoastaan sillä tavalla, etteivät he enää yhdy laillisesti, vaan myös yllyttäen heidät sotaan ja kapinaan toisiansa vastaan. […]
Mutta jos sinä ivailet, kun kuulet puhuttavan helvetistä, etkä usko sen tuleen, muista Sodomaa. Sillä me olemme nähneet, aivan varmasti olemme nähneet, jopa tässä nykyisessä maailmassa helvetin kuvastuksen. Sillä koska monet eivät tahtoisi lainkaan uskoa ylösnousemuksen jälkeen tuleviin asioihin, kun he kuulevat puhuttavan sammumattomasta tulesta, Jumala tuo heidät oikeaan mielentilaan nykyhetkessä olevien asioiden kautta. Sillä sellainen on Sodoman palaminen – ja mikä suurpalo tuo onkaan! Tuolla paikalla käyneet tietävät sen hyvin ja ovat nähneet omilla silmillään tuon jumalallisesti lähetetyn vitsauksen ja ylhäältä tulleiden salamoiden vaikutuksen. (Juud. 7.) Harkitse miten suuri on se synti, joka pakotti helvetin ilmestymään ennen aikojaan! Sillä kun monet ajattelivat ivallisesti Hänen sanoistaan, teoillaan Jumala näytti heille kuvan siitä uudella tavalla. Sillä tuo sade oli kutsumaton, koska yhtyminen oli vastoin luontoa, ja se hukutti tulvan lailla koko maan, koska himo oli niin hukuttanut heidän sielunsa. Sen tähden myös sade oli tavallisen sateen vastakohta. Se ei ainoastaan epäonnistunut herättämään maan kohtua kantamaan hedelmiä vaan teki sen kelvottomaksi edes ottamaan vastaan siemeniä, sillä sen kaltainen oli myös miesten yhdyntä, tehden ruumiista kelvottomamman kuin itse Sodoman maa.
Mikä on inhottavampaa kuin mies, joka on parittanut itsensä? Mikä olisi kuvottavampaa? Voi, mikä hulluus! Voi, mikä sekasorto! Mistä tuli tämä himo irstaasti rellestäen ja tehden ihmisluonnosta sellaisen, minkä vain viholliset voisivat tehdä, tai mikä vielä pahempaa, tehden ihmisluonnosta yhtä alhaisen kuin mitä sielu on ruumista korkeampi? Voi teitä, jotka olitte ymmärtämättömämpiä kuin järjettömät eläimet ja häpeämättömämpiä kuin koirat! Sillä niissä ei milloinkaan tapahdu sellaista yhdyntää, vaan luonto tunnustaa omat rajansa. Mutta te olette tehneet meidän suvustamme järjettömiä eläimiä häpeällisemmän sellaisten arvottomuuksien kautta, joita olette toinen toisillenne langettaneet. Mistä nämä pahuudet sitten syntyivät? Ylellisyydestä; siitä, ettei tunneta Jumalaa. Sillä heti, kun on heitetty jumalanpelko pois, kaikki hyvä menee oikopäätä raunioiksi.
Nyt, jotta tätä ei tapahtuisi, pitäkäämme jumalanpelko kirkkaana silmiemme edessä, sillä ei mikään, ei takuulla yhtään mikään, niin turmele ihmistä kuin tästä ankkurista irti lipsahtaminen siinä missä ei mikään niin paljoa pelasta kuin jatkuva katsominen sitä kohti. [PG 60, 415–420.]
Saarnoja Roomalaiskirjeestä. Saarna XXIV.
Room. 13:14: ”Pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.”
Miksi kylvää sinne, missä maa tekee parhaansa tuhotakseen hedelmän? Sinne, missä on monet hedelmättömyyden yrtit ja missä on murha ennen syntymää? Sillä edes huoran et anna olla pelkkänä huorana, vaan teet hänestä myös murhaajan. Sinä näet, kuinka juopumus johtaa huoruuteen, huoruus aviorikokseen, aviorikos murhaan; tai pikemminkin johonkin vielä pahempaan kuin murhaan. Minulla ei nimittäin ole antaa sille nimeä, sillä se ei ota pois syntynyttä vaan estää sitä syntymästä. Minkä tähden sinä siis käytät väärin Jumalan lahjaa, taistelet Hänen lakejansa vastaan ja tavoittelet kirousta ikään kuin se olisi siunaus, teet sikiämisen ja syntymän kammiosta kammion murhaa varten ja varustat naisen, joka annettiin lasten synnyttämistä varten, murhatyötä varten? Sillä saadakseen lisää rahaa olemalla mieluisempi ja rakastajiensa kaipauksen kohde, edes tätä hän ei kaihda tehdä, niin kasaten sinun pääsi päälle suuren tulen. Sillä vaikka tuo uskalias teko olisi hänen, silti sen aiheuttaja olet sinä. Tästä seuraavat myös epäjumalanpalvelukset, sillä monet tehdäkseen itsestään miellyttävämpiä laativat loitsuja, juomauhreja, rakkausjuomia ja lukemattomia muita suunnitelmia.
Mutta silti niin suurten sopimattomuuksien jälkeen, murhien jälkeen, epäjumalanpalvelusten jälkeen, tämä asia näyttää monesta kuuluvan yhdentekevien asioiden joukkoon, ja kyllä – jopa myös monille, joilla on vaimo, ja siinä ilkivallan sotku onkin kaikkein suurin. Sillä noituuksia ei soviteta prostituoidun kohtuun vaan vääryyttä kokeneen vaimon, ja lisäksi on kaikenlaiset juonittelut, paholaisen kutsumiset, kuolleiden manaamiset, päivittäiset sodat, taukoamattomat tappelut ja kotikutoiset mustasukkaisuudet. Minkä tähden myös Paavali sanottuaan ”ei haureudessa ja irstaudessa” jatkaa ”ei riidassa ja kateudessa” ikään kuin tietäen siitä seuraavat sodat: perheiden rauhan rikkoutuminen, laillisille lapsille tehdyt vääryydet, muut lukemattomat pahuudet. Jotta me voisimme paeta näistä kaikista, pukekaamme päällemme Kristus ja olkaamme Hänen kanssaan jatkuvasti. Sillä tätä tarkoittaa Häneen pukeutuminen: ettemme koskaan ole ilman Häntä, että Hän on aina nähtävissä meissä meidän pyhityksemme ja meidän maltillisuutemme kautta. Niin me myös sanomme ystävistä, että tämä on kietoutunut yhteen tämän toisen kanssa, tarkoittaen heidän suurta rakkauttaan ja taukoamatonta yhdessä oloaan. Sillä se, joka on kietoutunut johonkin, näyttää olevan se, johon hän on kietoutunut. Olkoon siis Kristus nähtävissä meidän jokaisessa osassamme. Ja kuinka Hän on nähtävissä? Jos sinä teet Hänen tekojaan. [PG 60, 626–627.]
Seuraavat neljä tekstikatkelmaa osoittavat, kuinka varhaiskirkon teologiassa miehen ja naisen välinen aviorakkaus toteutuu hedelmällisyyden ja lisääntymisen siunauksen kontekstissa. Juuri tämä välttämätön ja kaunis tehtävä mahdollistaa miehen ja naisen suloisen kumppanuuden ja aviorakkauden. Tämän tehtävän kontekstiin kuuluu myös seksuaalinen nautinto ja ilo. Näemme myös, kuinka avioliitto nähtiin varhaiskirkossa kauniina ja ihmeellisenä kuvana itse Jumalasta sekä myös kuvana Kristuksen ja seurakunnan välisestä rakkauden salaisuudesta. Johannes kutsuu meitä puhdistamaan tämän hyvän Jumalan lahjan, ”meidän syntymisemme juuren”, sillä sen ympärille oli myös Johanneksen aikoina kertynyt paljon saastaisuutta. Hän kehottaa meitä kunnioittamaan ja vaalimaan Jumalan asettamaa avioliittoa ja sen tehtävää, sillä kunnioittaessamme Jumalan asettamaa luomisjärjestystä me tavoittelemme rakkautta.
Saarnoja Apostolien teoista. Saarna XLIX
Ap. t. 23:6–7.
Ei niin kerrassaan mikään ole arvokkaampaa kuin olla näin vaimon rakastama ja rakastaa häntä. ”Ja vaimo,” Kirjoitukset sanovat, ”joka elää sovussa miehensä kanssa.” Siir. 25:1. Tämä on yksi niistä asioista, niin kuin Viisas Mies [Jeesus Siirakin poika] sanoo, joiden tähden mies luetaan onnelliseksi, sillä missä tämä on, siellä kaikki rikkaus ja menestys on runsaana; vastaavasti, missä sitä ei ole, siellä kaikki muu ei hyödytä mitään, vaan kaikki menee vinoon, kaikki on pelkkää ikävyyttä ja sekasortoa. Etsikäämme sen tähden tätä ennen kaikkea muuta. Se, joka etsii rahaa, ei etsi tätä. Etsikäämme niitä asioita, jotka voivat pysyä lujina. Älkäämme etsikö vaimoa rikkaiden joukosta, ettei hänen puoleltaan tuleva suuri rikkaus tuottaisi röyhkeyttä, ettei tuon röyhkeyden kautta kaikki menisi pilalle. Etkö näe, mitä Jumala teki – kuinka Hän asetti naisen alamaisuuteen? (1. Moos. 3:16.) Miksi sinä olet kiittämätön, miksi ilman ymmärrystä? Älä sinä pilaa sitä Jumalan tarkoittamaa apua, sitä lahjaa, jonka Jumala on sinulle luomakunnassa antanut. Ei meidän siis rikkauksien takia tule etsiä vaimoa, vaan että me saisimme elämänkumppanin lasten siittämisen ja synnyttämisen säädettyä järjestystä varten. Ei Jumala antanut naista, että hän toisi rahaa, vaan että hän olisi sopiva apu. [PG 60, 343–344.]
Saarnoja ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä. Saarna XXXIV.
1. Kor. 13:13: ”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”
Jos rakkaus on näin suuri hyve, hänellä on kaikki syy lisätä ja sanoa: ”Tavoitelkaa rakkautta.” Sillä on todella tarve ”tavoitella” häntä [rakkautta] ja ikään kuin kiivas juokseminen hänen peräänsä: sellaisella tavalla hän lentää meiltä karkuun ja niin monet ovat ne asiat, jotka lähettävät meidät siihen suuntaan. Sen tähden meillä on aina tarve suurelle vilpittömyydelle, jotta me saisimme hänet kiinni. Osoittaakseen tämän Paavali ei sanonut ”seuratkaa rakkautta,” vaan ”tavoitelkaa” häntä; herättäen meitä nousemaan ja lietsoakseen meitä ottamaan kiinni hänestä.
Sillä niin Jumala alusta asti suunnitteli kymmenen tuhatta tapaa istuttaakseen hänet meihin. Hän ensinnäkin antoi yhden pään kaikille, Aadamin. Sillä miksi me emme kaikki nousseet maasta? Miksi emme täysikasvuisina niin kuin hän? Jotta sekä lasten syntyminen että kasvattaminen ja toisesta syntyminen sitoisivat meidät toinen toisiimme. Tämän syyn vuoksi Hän ei myöskään tehnyt naista maasta. […] Ja koska he alusta asti näyttivät olevan kaksi, katso kuinka Hän jälleen liittää heidät lujasti yhteen ja kokoaa heidät yhdeksi avioliiton kautta. Sillä ”sen tähden,” sanoi Hän, ”mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24.) Eikä Hän sanonut ”nainen” vaan ”mies,” koska halu myös on hänessä voimakkaampi. Toden totta juuri tämän tähden Hän teki sen suuremmaksi, että se taivuttaisi voimakkaamman osapuolen tämän halun ehdottomaan vaikutusvaltaan ja alistaisi sen heikompaa varten. Ja koska myös avioliitto täytyy tulla otetuksi käyttöön, Jumala teki miehen, josta nainen syntyi, aviomieheksi naiselle. Sillä kaikki asiat ovat Jumalan silmissä toissijaisia rakkauteen verrattuna. […]
Näetkö sinä, kuinka monta rakkauden sidettä Jumala on tehnyt? Ja nämä Hän on toden totta luonnon voimalla asettanut meihin yksimielisyyden vakuuksiksi. Sillä sekä se, että me olemme samaa ainetta, johtaa tähän (sillä jokainen elävä olento rakastaa kaltaistaan), ja myös se, että nainen on tehty miehestä ja jälleen lapset heistä molemmista. Tästä nousee monenlaisia kiintymyksiä. […]
Ja Hän laati myös toisen perustan kiintymykselle, sillä kiellettyään sukulaisavioliiton Hän johti meidät muukalaisten luo ja veti heidät jälleen meidän luoksemme. Sillä koska heidän ei ollut mahdollista tulla liitetyiksi meihin luonnollisen sukulaisuuden kautta, Hän yhdisti meidät uudestaan avioliiton kautta, liittäen yhteen kokonaisia perheitä morsiamen yhden persoonan kautta ja sekoittaen kokonaisia sukukuntia sukukuntiin. […]
Näetkö kuinka monella tavalla Hän on sitonut meidät yhteen? Silti edes tämä ei riittänyt Hänelle, vaan Hän myös teki meidät riippuvaisiksi toinen toisistamme, että Hän näin toisi meidät yhteen, koska ennen muuta välttämättömyydet luovat ystävyyksiä. […]
Tässä on syy siihen, ettei Hän edes silloin, kun maa piti tuhota, tehnyt meitä toisesta aineesta tai siirtänyt vanhurskasta miestä pois, vaan jätti hänet keskelle vedenpaisumusta ikään kuin maailman kipinäksi, josta Hän jälleen sytytti meidän ihmissukumme – nimittäin siitä siunatusta Nooasta. Ja alussa Hän teki vain yhden hallitsijan, asettaen miehen naisen yli, mutta sen jälkeen, kun meidän sukumme syöksyi päätä pahkaa äärimmäiseen sekasortoon, Hän nimitti myös muita hallitsijoita, nimittäin herroja ja kuvernöörejä, ja myös tämän Hän teki rakkauden tähden. Sillä, koska pahuus on kyvykäs hajottamaan ja kukistamaan meidän sukumme, Hän asetti oikeudenjakajat meidän kaupunkeihimme niin kuin lääkäreiksi, jotta he ajaen pois pahuuden niin kuin se olisi vitsaus rakkaudelle voisivat koota kaikki yhdeksi.
Ja jottei ainoastaan kaupungeissa vaan myös jokaisessa perheessä olisi suuri yksimielisyys, Hän kunnioitti miestä hallintavallalla ja johtajuudella; naisen Hän puolestaan varusti halulla. Lasten siittämisen ja synnyttämisen lahjan Hän uskoi heille molemmille yhteisesti ja samoin Hän antoi myös muita asioita, jotka ovat omiaan välittämään rakkautta: ei uskoen kaikkea miehelle eikä myöskään naiselle, vaan ”jakaen nämä asiat kullekin erikseen”. [PG 61, 289–291.]
Saarnoja Efesolaiskirjeestä. Saarna II.
Ef. 1:11–14.
Jälleen, mitä on avion rikkominen? Minkälainen välttämättömyys ajaa meidät siihen? Eittämättä sanotaan: himon hirmuvalta. Mutta kerro minulle, miksi näin olisi? Eikö ole jokaisen omassa vallassa ottaa oma vaimonsa ja niin panna päätepiste tälle hirmuvallalle? Totta, hän sanoo, mutta tietynlainen halu lähimmäiseni vaimoon ottaa minusta lujasti kiinni. Tässä kysymys ei enää ole välttämättömyydestä. Halussa ei ole kyse välttämättömyydestä; kukaan ei rakasta välttämättömyydestä vaan tarkoituksellisesta valinnasta ja vapaasta tahdosta. Luonnollisten halujen seuraaminen on ehkä välttämätöntä, mutta yhden naisen rakastamisessa toisen sijasta ei ole kyse välttämättömyydestä. Eikä sinun kohdallasi ole kyse luonnollisesta halusta vaan turhamaisuudesta, holtittomuudesta ja rajoittamattomasta irstailusta. Sillä kumpi on järjenmukaista: että miehellä on naitu vaimo, joka on kumppani lasten synnyttämisessä, vai että hänellä on tunnustamaton nainen? Ettekö tiedä, että läheisyys ruokkii kiintymystä? Tämä ei sen tähden ole luonnon vika. Älä syytä luonnollista halua. Luonnollinen halu annettiin avioliittoa varten; se annettiin lasten siittämistä ja synnyttämistä varten, ei aviorikosta ja turmeltumista varten. Lait myös osaavat sallia syntejä, jotka ovat välttämättömiä – tai pikemminkin mikään ei ole synti, kun se nousee välttämättömyydestä, mutta kaikki synti nousee holtittomuudesta. Jumala ei ole niin järjestänyt ihmisen luontoa, että hänellä olisi mitään välttämättömyyttä syntiin, sillä jos näin olisi asioiden laita, ei olisi olemassa sellaista asiaa kuin rangaistus. Me itse emme vaadi tiliä asioista, jotka on tehty välttämättömyydestä ja pakosta, paljoa vähemmän Jumala, joka on niin täynnä armoa ja laupeutta. [PG 62, 20.]
Saarnoja Kolossalaiskirjeestä. Saarna XII.
Kol. 4:18: ”Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.”
Koska me siis saamme huonon maineen myös naurun vuoksi, kun teemme sitä sopimattomaan aikaan, niin myös kyynelten tähden, kun vuodatamme niitä väärään aikaan. Sillä jokaisen asian hyve löytää itsensä, kun se tuodaan omaan sopivaan työhönsä, mutta jos se tuodaan vieraaseen työhön, hyve on kadoksissa. Esimerkiksi viini on annettu iloisuutta varten eikä juopumusta, leipä ravinnoksi, seksuaalinen yhdyntä lasten siittämiseksi. […]
En ole puhunut näistä asioista ilman järkeä, vaan jotta te ette enää osallistuisi häihin, joissa on tansseja ja saatanallisia esityksiä. Sillä katso mitä Paholainen on keksinyt. Koska itse luonto on pidättänyt naisia astumasta näyttämön lavalle ja siellä tehdyistä häpeällisistä asioista, hän on tuonut naisen huoneeseen teatterin kalusteet, tarkoitan irstaat miehet ja huorat. Tämän vitsauksen hääperinne on tuonut käytäntöön, tai ei tietenkään häät, vaan meidän oma tyhmyytemme. Mitä sinä oikein teet, oi mies? Etkö tiedä, mitä olet tekemässä? Sinä nait vaimon siveyttä varten ja lasten siittämistä ja synnyttämistä varten; mitä sitten tarkoittavat nämä huorat? Että olisi, hän vastaa, suurempi iloisuus. Mutta eikö tämä pikemminkin ole hulluutta? Sinä loukkaat morsiantasi, sinä loukkaat naisia, jotka on kutsuttu. Sillä jos he ilahtuvat sellaisista menettelytavoista, koko asia on loukkaus. Jos huorien sopimattoman näytelmän katseleminen antaa jotakin kunniaa, miksi et myös raahaa morsiantasi sinne, jotta myös hän näkisi? On varsin sopimatonta ja häpeällistä kutsua omaan kotiinsa riettaita sällejä ja tanssijoita ja koko tuo saatanallinen paraati.
”Muistakaa,” hän sanoo, ”minun kahleitani.” Avioliitto on side, Jumalan asettama side. Huora on erottaminen ja hajottaminen. Sinun on lupa kaunistaa avioliittoa muilla asioilla kuten täysillä pöydillä ja koristeilla. Minä en kiellä näitä asioita, etten olisi narrimainen äärimmäisyyksissä; vaikka tosin Rebekka oli tyytyväinen vain huntuunsa (1. Moos. 24:65); silti minä en kiellä niitä. Sinun on lupa kaunistaa ja aloittaa avioliitto koristein kunniallisten miesten ja naisten läsnä ollessa. Miksi sinä tuot esiin nuo pilkkaamiset? Miksi nuo hirviöt? Kerro, mitä sinä heiltä kuulet? Punastuttaako kertoa? Punastutko, mutta kuitenkin pakotat heidät tekemään sen? Jos se on kunniallista, mikset myös itse tee sitä? Mutta jos se on häpeällistä, miksi vaadit toista tekemään? Kaiken pitäisi olla täynnä siveyttä, vakavuutta ja järjestystä, mutta minä näen päinvastaista, ihmiset kirmaamassa kuin kamelit ja muulit. […]
Onko avioliitto muka teatteri? Se on salaisuus ja suurenmoisen asian kuva; ja vaikket kunnioittaisi sitä, kunnioita sitä, jonka kuva se on. ”Tämä salaisuus,” hän sanoo, ”on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.” (Ef. 5:32.) Se on kuva kirkosta ja Kristuksesta, ja sinä tuot sinne huoria? Jos sitten, hän sanoo, neitsyet eivät tanssi eivätkä naineet, kuka sitten tanssii? Ei kukaan, sillä mitä tarvetta on tanssimiselle? Kreetalaisissa mysteereissä on tansseja, mutta meidän mysteereissämme on hiljaisuus ja säädyllisyys, siveellisyys ja häveliäisyys. Suurta salaisuutta juhlitaan: Ulos huorat! Ulos rienaus! Kuinka se on salaisuus? He tulevat yhteen ja kahdesta tulee yksi. Sen tähden hänen tullessaan sisään ei ollut tanssimista, ei symbaaleja, vaan suuri hiljaisuus, suuri tyyneys; mutta kun he tulevat yhteen, eivät tehden elotonta kuvaa eivätkä minkään maan päällä olevan kuvaa, vaan itsensä Jumalan kuvan ja kaltaisuuden, sinä tuot esiin niin suuren metelin ja vaivaat paikalla olevia, laitat sielun häpeään ja saatat sen hämilleen? He tulevat tehdäkseen yhden ruumiin. Katso jälleen rakkauden salaisuutta! Jos kahdesta ei tule yhtä, he eivät tee monia niin kauan kuin jatkavat kahtena, mutta kun he ovat tulleet yhdeksi, sitten he tekevät monia. Mitä me opimme tästä? Että suuri on yhteyden voima.
Jumalan viisas neuvonpito alussa jakoi yhden kahdeksi ja haluten osoittaa, että vielä jakamisen jälkeenkin se pysyi yhtenä, Hän ei sallinut, että yksi olisi itsessään riittävä lisääntymistä varten. Sillä hän ei vielä ole yksi, joka ei ole vielä yhdistynyt, vaan on puolikas yhdestä, ja tästä on selvää, ettei hän voi siittää jälkikasvua, niin kuin asian laita oli ennen. Näetkö sinä avioliiton salaisuuden? Hän teki yhdestä yhden; ja jälleen tehtyään nämä kaksi Hän teki yhden, ja Hän niin teki yhden, että nyt ihminen syntyy yhdestä. Sillä mies ja vaimo eivät ole kaksi ihmistä vaan yksi. Ja tämä voidaan vahvistaa monista lähteistä; esimerkiksi Jaakobilta, Kristuksen äidiltä Marialta, näistä sanoista: ”Mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27.) Jos mies on pää ja nainen ruumis, kuinka he olisivat kaksi? Sen tähden toisella on opetuslapsen ja toisella opettajan virka, toisella johtajan ja toisella alamaisen. Lisäksi jo naisen ruumiin luomisesta voi nähdä, että he ovat yksi, sillä nainen luotiin miehen kyljestä, ja he ovat ikään kuin kaksi puolikasta.
Tämän tähden Hän myös kutsui naista avuksi, osoittaakseen heidän olevan yksi (1. Moos. 2:18); tämän tähden Hän kunnioitti heidän yhdessä asumistaan enemmän kuin isää ja äitiä, osoittaakseen heidän olevan yksi (1. Moos. 2:24). Ja samaan tapaan isä iloitsee pojan ja tyttären mennessä naimisiin ikään kuin ruumis kiirehtisi liittymään omaan jäseneensä; ja vaikka hänen naittamiseensa liittyy niin suuri rahan kulu, silti hän ei voi jättää tytärtään naimattomaksi. Sillä ikään kuin naisen oma liha olisi erotettu naisesta, kumpainenkin on erikseen epätäydellinen lasten siittämistä ja synnyttämistä varten, kumpainenkin on epätäydellinen tämän nykyisen elämän koostumusta varten. Sen tähden myös profeetta sanoo: ”sinun henkesi jäännös.” (Mal. 2:15, LXX.)
Ja kuinka heistä tulee yksi liha? Niin kuin sinä ottaisit pois kullan puhtaimman osan ja sekoittaisit sen toiseen kultaan, samoin nainen vastaanottaa rikkaimman osan, jonka nautinto sulattaa yhteen, ruokkii ja vaalii sitä, ja siten tehden oman osuutensa palauttaa sen jälleen ihmiseksi. Ja lapsi on ikään kuin silta, niin että nämä kolme tulevat yhdeksi lihaksi, lapsi yhdistäen molemmilta puolilta toisen toiseen. Sillä niin kuin kaksi kaupunkia, jotka joki kauttaaltaan erottaa, tulevat yhdeksi, jos silta yhdistää ne molemmilta puolilta, samoin tässä; mutta vielä enemmän, kun itse silta on tässä tapauksessa muodostettu molempien aineesta. Niin kuin ruumis ja pää ovat yksi ruumis, sillä niska erottaa ne, mutta eivät enempää erotetut kuin yhdistetyt, sillä sijaiten niiden molempien välissä se tuo kummankin yhteen toisen kanssa. […] Sen tähden Hän sanoi suurella viisaudella ja tarkkuudella, ei ”heistä tulee yksi liha” vaan he yhdistyvät ”yhdeksi lihaksi” (1. Moos. 2:2 LXX.), nimittäin lapsessa. Mitä? Kun ei ole lasta, ovatko he sitten kaksi? Eivät toki, sillä heidän yhteen tulemisellaan on tämä vaikutus; se yhdistää ja sekoittaa molempien ruumiit. Niin kuin se, joka on heittänyt voidetta öljyyn, on tehnyt kokonaisuuden yhdeksi, samoin todellisuudessa tapahtuu myös tässä.
Tiedän monien olevan häpeissään siitä, mitä on sanottu, ja syyn siihen olen jo sanonut: teidän oma irstautenne ja siveettömyytenne. Se, että avioliittoja näin solmitaan ja häpäistään, on saattanut asian huonoon maineeseen, sillä ”avioliitto on kunniallinen ja vuode saastuttamaton” (Hepr. 13:4). Miksi sinä häpeät kunniallista, miksi punastut puhdasta? Tämä on harhaoppisille, tämä on niille, jotka tuovat sinne huoria. Tämän tähden minä haluan, että se puhdistetaan kokonaan, niin että se tuodaan takaisin sen oikeaan jalouteen, jotta harhaoppisten suut tukittaisiin. Jumalan lahjaa on loukattu, meidän syntymisemme juurta, sillä tuon juuren ympärillä on paljon sontaa ja saastaisuutta. Siivotkaamme se siis puhtaaksi keskustelullamme. Kestä siis hetki, sillä sen, joka pitää käsissään saastaa, pitää kestää löyhkä. Minä haluan näyttää teille, ettei teidän pitäisi hävetä näitä asioita, vaan noita, joita te teette; mutta sinä et ollenkaan häpeä noita, vaan häpeät näitä; varmasti sinä silloin tuomitset Jumalan, joka on näin säätänyt.
Kerronko, kuinka avioliitto on myös kirkon salaisuus? Kun Kristus tuli kirkkoon ja kirkko tehtiin Hänestä, ja Hän yhdistyi kirkkoon hengellisessä yhtymisessä, ”sillä,” sanoo eräs, ”minä olen kihlannut teidät yhdelle miehelle, puhtaan neitsyen” (2. Kor. 11:2). Ja että me olemme Hänestä, hän sanoo, Hänen jäsenistään ja ”Hänen ruumistaan”. Ajatellen siis kaikkia näitä asioita älkäämme saattako häpeään niin suurta salaisuutta. Avioliitto on kuva Kristuksen läsnäolosta, ja oletko sinä siellä juovuksissa? Kerro minulle; jos sinä näkisit kuvan kuninkaasta, häpäisisitkö sinä sen? Et tietenkään. [PG 62, 385–389.]
Seuraavassa tekstinäytteessä näemme jälleen Johanneksen aviorakkaudelle osoittamaa suurta arvostusta.
Saarnoja Efesolaiskirjeestä. Saarna XX.
Ef. 5:22–24.
Kuinka sinun sitten tulee osoittaa tuota kiintymystä? [Johannes neuvoo aviomiehiä.] Sanomalla: ”Kun oli minun vallassani ottaa vaimoksi monia, joilla oli enemmän omaisuutta ja jalompi suku, minä en valinnut ketään heistä, vaan minä rakastuin sinuun, sinun kauniiseen elämääsi, sinun siveyteesi, sinun lempeyteesi ja sinun maltilliseen mieleesi.” […] Sitten sinä sanot (sillä minun on nyt taas jatkettava puhetta) näin: ”Olisin voinut naida rikkaan naisen, jolla on hyvä omaisuus, mutta en olisi kestänyt sitä. Miksi en? En oikukkaasti ja ilman syytä, vaan minulle opetettiin hyvin ja oikein, ettei raha ole oikeaa omaisuutta vaan mitä halveksituin asia, joka kaiken lisäksi kuuluu myös varkaille, huorille ja haudanryöstäjille. Niin minä luovuin näistä asioista ja kuljin eteenpäin, kunnes minä rakastuin sinun sielusi erinomaisuuteen, jota minä arvostan enemmän kuin kaikkea kultaa. Sillä nuori neitonen, joka on hienotunteinen ja etevä ja jonka sydän on kiinnitetty hurskauteen, on koko maailman arvoinen. Näiden syiden tähden minä kosiskelin sinua sekä rakastan ja suosin sinua enemmän kuin omaa sieluani. Sillä tämä nykyinen elämä ei ole mitään. Ja minä rukoilen, anon ja teen kaikkeni, jotta meidät katsottaisiin arvollisiksi niin elämään tämä nykyinen elämä, että me saisimme myös tulevassa maailmassa olla yhdistyneitä toinen toisiimme täydellisessä turvassa. Sillä meidän aikamme täällä on lyhyt ja ohikulkeva. Mutta jos meidät katsotaan arvollisiksi ja Jumalalle mieluisiksi, jotta saisimme vaihtaa tämän elämän tuohon toiseen, silloin me molemmat saamme ikuisesti olla Kristuksen ja toistemme kanssa suuremmalla nautinnolla. Minä arvostan sinun kiintymystäsi yli kaikkien asioiden eikä mikään ole minulle niin katkeraa ja kivuliasta kuin olla eripurassa sinun kanssasi. Niin, vaikka olisi kohtaloni menettää kaikkeni, tulla köyhemmäksi kuin Irus [kuuluisa kerjäläinen Homeroksen eepoksessa ”Odysseia”], joutua äärimmäisiin vaaroihin tai kärsiä mikä tahansa tuska, kaikki on siedettävää ja kestettävää, kunhan vain sinun tunteesi minua kohtaan ovat vilpittömät.” [PG 62, 146–147.]
Seuraava lyhyt katkelma osoittaa Johanneksen mutkatonta ja häpeämätöntä suhtautumista avioliiton hyvään lahjaan, johon hän kehottaa astumaan varhain. Kiinnitä huomiota esimerkiksi siihen, kuinka viisaasti tämä kuuluisa askeetikko puhuu seksuaalisesta halusta ja kuinka sitä voidaan terveellä tavalla ylläpitää ja jopa kannustaa – kirkko ei ole oikeaa seksuaalista halua vastaan!
Saarnoja ensimmäisestä Tessalonikalaiskirjeestä. Saarna V.
1. Tess. 4:8: ”Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.”
Mitä sitten neuvon, jotta juuret saataisiin nyhdettyä pois? Joilla teistä on nuoria poikia ja kasvatatte heitä tämän maailman elämään, vetäkää heidät nopeasti avioliiton ikeen alle. Sillä nuorena ollessaan halut vaivaavat häntä. Avioliittoa edeltävänä aikana pidätelkää heitä kehotuksilla, uhkauksilla, pelottelulla, lupauksilla ja lukemattomilla muilla keinoilla. Mutta kun avioliiton aika on käsillä, älköön kukaan lykätkö sitä. Katso minä puhun puhemiehen ja naittajan sanoja, että te antaisitte poikienne mennä naimisiin. Mutta en minä häpeä puhua näin, sillä ei edes Paavali hävennyt sanoa: ”Älkää vetäytykö pois toisistanne” (1. Kor. 7:5), mikä vaikuttaa häpeällisemmältä kuin se, mitä olen sanonut; silti hän ei ollut häpeissään. Sillä hän ei kiinnittänyt huomiota sanoihin vaan tekoihin, jotka sanat asettivat kohdilleen. Kun sinun poikasi on varttunut, ennen kuin hän menee sotaväkeen tai ryhtyy muuhun, harkitse hänen avioliittoaan. Ja jos hän näkee, että sinä aiot pian ottaa hänelle morsiamen ja ettei välissä ole paljoa aikaa, hän pystyy kestämään liekin kärsivällisesti. Mutta jos hän havaitsee sinun olevan välinpitämätön ja hidas ja odotat, kunnes hän on hankkinut suuren toimeentulon, ja vasta sitten solmit hänelle avioliiton, poika joutuu epätoivoon ajan pituuden vuoksi ja lankeaa helposti haureuteen. Mutta voi! Pahuuksien juuri on tässäkin rahan rakastaminen. Sillä koska kukaan ei piittaa, missä määrin hänen poikansa on maltillinen ja siveä, vaan kaikki ovat hulluina rahaan, kukaan ei sen tähden kanna huolta tästä asiasta. Sen tähden minä kehotan teitä kaikkein ensimmäisenä hoitamaan hyvin heidän sielujaan.
Jos hän havaitsee morsiamensa olevan siveä ja tuntee yksin tuon ruumiin, silloin sekä hänen halunsa on kiihkeämpi että hänen jumalanpelkonsa suurempi, ja silloin avioliitto on todella kunniallinen, kun siihen astuvat ruumiit ovat puhtaita ja häpäisemättömiä; myös jälkikasvu saa täyden siunauksen, ja sulhanen ja morsian mukautuvat toisiinsa, sillä kun molemmat ovat kokemattomia muiden tavoista, he alistuvat toinen toisellensa. Mutta se, joka nuorena alkaa irstaaksi ja kokee huorien tavat, kyllä ensimmäisenä ja toisena iltana ylistää vaimoansa, mutta sen jälkeen hän pian lankeaa takaisin siihen irstauteen, etsien sitä hekumallista ja sopimatonta naurua, sanoja, jotka ovat täynnä säädyttömyyksiä, hekumallista käytöstä ja kaikkea muuta sopimattomuutta, jota meidän on sietämätöntä mainita. Mutta vapaa nainen ei suostuisi sellaisiin keimailuihin eikä tahrimaan itseään. Sillä hänet naitettiin miehelleen olemaan hänen elämänkumppaninsa sekä lasten siittämistä ja synnyttämistä varten, ei sopimattomuuksien ja naurun remakan tähden; että hän hoitaisi kotia ja opastaisi myös miestään olemaan hillitty, ei että hän antaisi miehellensä polttoainetta haureuteen. [PG 62, 426.]
Seuraava katkelma Johannekselta osoittaa vielä kerran, kuinka varhaiskirkossa määritettiin se, mikä on seksuaalisuuden oikeaa tai väärää käyttöä. Viimeisestä katkelmasta puolestaan näemme, ettei tämä kirkon opetus johtanut hedelmättömän avioliiton halveksumiseen tai jopa lakkauttamiseen. Miehen ja naisen tehtävä on avioliitossa käyttää seksuaalisuutta Jumalan luomistahdon mukaisesti, muttei ole heidän vallassaan päättää, syntyykö lapsi vai ei. Lapsettomuuden taakasta kärsivät kristityt saavat luottaa Jumalan viisaaseen johdatukseen ja Hänen rakkauteensa ihmisiä kohtaan.
Saarna käskyistä Antiokian kansalle. Saarna XIX.
Niille, jotka olivat tulleet Antiokiaan maaseudulta; myös vannomisten välttämisestä.
Tämä myös tapahtui Sodomassa. Sillä kun he paloivat himoissaan toinen toistansa kohtaan, silloin itse maa paloi, syttyen ylhäältä tulleesta tulesta. Sillä Hän sääti, että tämän synnin kosto tulisi olemaan pysyvä. Ja katso Jumalan armoa! Syntiä tehneet Hän säästi palamasta jatkuvasti tähän päivään saakka, sillä kun he kerran olivat olleet liekeissä, Hän surmasi heidät. Polttaen maan pinnan Hän asetti sen kaikkien niiden nähtäväksi, jotka jälkeenpäin haluavat katsoa näitä asioita; ja nyt tuon maan näky on siitä lähtien halki kaikkien sukupolvien antanut varoituksen, jonka voima voittaa kaikki puheet, ikään kuin huutaen ja sanoen: ”Älkää rohjetko tehdä Sodoman tekoja, ettette kärsisi Sodoman osaa!” Sillä käsky ei yleensä tee niin syvää vaikutusta mieleen kuin pelottava ilmestys, joka kantaa jälkiä onnettomuudesta halki kaikkien aikojen. Ihmiset, jotka ovat vierailleet näissä paikoissa, todistavat kuinka he eivät useinkaan ole juurikaan peloissaan kuullessaan Kirjoitusten kertovan näistä asioista, mutta kun he ovat menneet ja seisoneet paikalla ja nähneet koko maanpinnan epämuodostuneena, ja kun he ovat todistaneet tulen vaikutukset: kuinka multaa ei ole missään näkyvissä vaan kaikki on pölyä ja tuhkaa, he palaavat hämmästyneinä näkemästään ja suuren oppitunnin siveydestä saaneina. Sillä todella itse rangaistuksen luonne oli synnin luonteen mukainen! Niin kuin he keksivät hedelmättömän yhdynnän, jonka päämäärä ei ollut lasten siittäminen ja syntyminen, samoin Jumala toi heidän päällensä sellaisen rangaistuksen, joka teki maan kohdusta ikuisesti hedelmättömän ja kaikista hedelmistä riistetyn! Samasta syystä Hän myös uhkasi tuhota vannojien asumukset, jotta heidän rangaistustensa kautta, he lisäisivät toisten itsehillintää. [PG 49, 191.]
Kehotus olla tuomatta julki veljien syntejä
Rebekan elämä oli ihailtavaa ja täynnä suurta siveyttä – sekä hänen että hänen miehensä. Me emme voi tarttua noiden vanhurskaiden elämään ja sanoa, että hedelmättömyys oli synnin työtä. Eikä ainoastaan Rebekka ollut hedelmätön vaan myös Iisakin äiti Saara, joka oli synnyttänyt hänet; eikä ainoastaan hänen äitinsä ja vaimonsa olleet hedelmättömiä vaan myös hänen miniänsä, Jaakobin vaimo Raakel. Mitä tämä hedelmättömien joukko merkitsee? Kaikki olivat vanhurskaita, kaikki elivät hyveellisesti, kaikista Jumala todisti hyvää. Sillä juuri heistä Hän sanoi: ”Minä olen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Samoista henkilöistä myös Paavali puhuu näin: ”Minkä tähden Jumala ei häpeä kutsua itseään heidän Jumalakseen.” Monet ovat heidän kehunsa Uudessa, monet heidän ylistyksensä Vanhassa testamentissa. Kaikin puolin he olivat kirkkaita ja maineikkaita, mutta silti heillä kaikilla oli hedelmättömät vaimot, ja he olivat pitkän aikaa lapsettomia. Kun sinä siis näet miehen ja vaimon elävän hyveellisesti; kun sinä näet heidät Jumalan rakkaina, pitäen huolta hurskaudesta, mutta silti kärsien lapsettomuuden vaivaa; älä oleta, että lapsettomuus olisi lainkaan rangaistusta synneistä. Sillä monet ovat Jumalan syyt sen antamiseen ja meille selittämättömät; ja kaikesta meidän tulee olla sydämellisesti kiitollisia ja pitää vain niitä kurjina, jotka elävät pahuudessa; ei niitä, joilla ei ole lapsia. […] Sen tähden meidän velvollisuutemme on kaikissa tilanteissa ihailla Hänen viisauttaan ja ylistää Hänen sanoinkuvaamatonta rakkauttaan ihmistä kohtaan. [PG 51, 358–359.]
Lue lisää kirjasta “Paluu alkuun”.