Artikkeli on kirjasta “Paluu alkuun”.
Kirkon historiassa on joitakin nimiä, jotka nousevat suuruudessaan ylitse muiden, ja Luther on eittämättä yksi heistä. Martti Luther on niin merkittävä henkilö kirkon ja jopa maailmanhistoriassa, että on vaikea edes hahmottaa hänen suuruuttaan. Epäilemättä Rooman kirkossa Lutherin nimi on pahamaineinen, mutta protestanttisessa kristikunnassa hänet tunnetaan ennen muuta suurena uskonpuhdistajana ja Jumalan lähettämänä profeettana, joka toi evankeliumin puhtaan valon myöhäiskeskiajan katolisen kirkon pimeyden keskelle. Lutherin suuruus oli kuitenkin hänen pienuutensa. Juuri Jumalan hylkäämänä suurimpana syntisenä ja köyhänä Luther löysi Kristuksen, tuon Jumalan kiroaman miehen, joka kaikkein köyhimpänä ja suurimpana syntisenä roikkuu ristinpuulla maailman syntejä sovittaen. Luther löysi armollisen Jumalan Getsemanesta ja Golgatalta. Hän löysi Jumalan Pojan veren voiman, evankeliumin yksinkertaisen ja puhtaan voiman, joka vanhurskauttaa jumalattoman ja saa aikaan todellisen Jumalan mielen mukaisen elämän. Omavanhurskaudesta täysin riisuttuna ja Kristuksen lahjavanhurskauteen puettuna, Jumalan rikkaana köyhänä Luther seisoo yhtenä suurimmista. ”Hoc est verum. Wir sind alle Bettler.” ”Tämä on totta. Me olemme kaikki kerjäläisiä.” Näihin seitsemään sanaan, jotka löytyivät rypistyneelle paperilapulle kirjoitettuina kuolleen Lutherin taskusta, tiivistyy hyvin tämän reformaattorin voima ja suuruus. Voimme ajatella hänen hypistelleen mielessään juuri näitä samaa seitsemää sanaa, kun hän seisoi vuonna 1521 Wormsin valtiopäivillä keisarin ja maan mahtavien edessä puolustamassa evankeliumin totuutta oman henkensä uhalla. Luther seisoi suurena, koska hän eli köyhänä yksin Jumalan laupeudesta.
Lutherin käynnistämä reformaatio johti kirkon ja koko kristillisen elämän uudistamiseen. Evankeliumin kirkas valo karkotti kaiken sen tunkkaisen pimeyden, joka vuosisatojen aikana oli hiipinyt kristikunnan päälle sitä tukahduttamaan. Myös tässä Kristuksen evankeliumin suorittamassa puhdistamisessa oikea avioliitto- ja seksuaaliopetus nousi keskiöön. Hyvin varhain Luther ymmärsi avioliiton aseman niin kirkon kuin yhteiskunnan yhtenä merkittävimmistä kulmakivistä, ja hän näki paljon vaivaa siirtääkseen tämän peruskiven oikealle paikalleen. Evankeliumin antamalla valolla Luther löysi jälleen sen Jumalan kirkolle antaman alkuperäisen tehtävän, ”olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa”, joka kaikkina aikoina vastasi olennaisesti kirkon olemassaolon jatkuvuudesta ja kasvamisesta tässä maailmassa. Evankeliumi uudisti uskonpuhdistuksen omaksuneen kristikunnan ottamaan uudella innolla ja palavuudella vastaan avioliiton jalon leiviskän ja siihen liittyvän kalliin tehtävän tuoda Kristukselle ihmislasten paljous taivasten valtakuntaan sekä myös kasvattaa yhteiskuntaan vanhurskaita kansalaisia.
Alla olevat tekstinäytteet Lutherin reformatorisen uran eri vaiheilta osoittavat, kuinka selkeänä ja kirkkaana uskonpuhdistajan opetus avioliitosta pysyi, kun se kerran hänelle kirkastui. Niistä voi myös lukea, kuinka olennaisen tärkeässä osassa oikea avioliitto- ja seksuaaliopetus oli reformaatiossa. Ilman evankeliumin valon soveltamista ja tuomista tälle elämänalueelle, ihmiset olisivat jääneet pimeyteen. Samoin on yhä tänä päivänä. Kristuksen evankeliumin valon pitää saada uudistaa kristittyjen avioliitot, perheet ja kodit, niin että Jumalan alkuperäinen hyvä ja kaunis luomistahto saa toteutua keskuudessamme kirkon rakennukseksi sen sijaan että jatkaisimme pimeyden hedelmättömissä teoissa, jotka sotivat Kristuksen evankeliumin oppia vastaan. Tarvitsemme kipeästi evankeliumin valon tuomaa uskonpuhdistusta kaikilla elämän osa-alueilla mutta aivan erityisesti avioliiton ja seksuaalisuuden alueella. Saakoon uskonpuhdistajan saarna olla herättämässä myös meitä 2000-luvun kristittyjä evankeliumin arvon mukaiseen pyhään elämään!
Avioelämästä (vuodelta 1522)
Ensinnäkin on katsottava, ketkä voivat solmia keskenään avioliiton. Ja päästäksemme sopivasti alkuun otamme 1. Moos. 1:27:n sanat: ”Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Tämän sanan perusteella on varmaa, että Jumala jakoi ihmiset kahteen ryhmään. Pitää siis olla mies ja nainen. Ja tämä miellytti Jumalaa niin, että Hän itse nimittää sitä hyväksi luomisteoksi (1. Moos. 1:31). Sen vuoksi kuten Jumala on luonut itse kullekin oman ruumiin, niin sellaisena meidän se on pidettävä, eikä ole omassa vallassamme minun ruveta naiseksi tai sinun miehenpuoleksi, vaan niin kuin hän sinut ja minut loi, niin olemme: minä mies, sinä nainen. Ja tällaista hyvää luomistekoa Hän tahtoo kunnioitettavan ja pidettävän kenenkään halveksimatta hänen jumalallisena tekonaan, niin ettei mies halveksi naista eikä ilku eikä päinvastoin nainen miestä, vaan kukin pitää toisen hahmoa ja ruumista Jumalan hyvänä tekona, joka suuresti miellyttää Jumalaa itseään.
Toiseksi. Luotuaan miehen ja naisen Hän siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää” (1. Moos. 1:28). Tämän sanan nojalla olemme varmat, että miehen ja naisen lisääntyäkseen tulee ja täytyykin olla yhdessä. Ja tämä on otettava yhtä vakavasti kuin edellinenkin sana, ja vielä vähemmän sopii sitä halveksia tai naureskella kuin tuota ensimmäistä, koska Jumala antaa tähän siunauksensa ja tekee jotakin luomisen lisäksi. Sen vuoksi: yhtä vähän kuin riippuu omasta tahdostani, etten ole vain miehen kuva, yhtä vähän on vallassani olla ilman vaimoa. Ja päinvastoin: yhtä vähän kuin riippuu sinun tahdostasi, ettet ole vain akkapaha, yhtä vähän on vallassasi olla ilman miestä. Sillä siinä ei ole kyseessä vapaa harkinta ja päätös, vaan välttämätön luonnollinen asia, että missä on mies, hänellä täytyy olla vaimo, ja missä nainen on, hänellä täytyy olla mies.
Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme, vaan joka on yhtä välttämätön kuin se, että on olemassa mies, ja välttämättömämpi syömistä ja juomista, ruumiin puhtaana pitämistä, nukkumista ja valvomista. Se on [ihmiseen] istutettu luonto ja laatu niin kuin ne ruumiinjäsenetkin, jotka siihen kuuluvat. Sen vuoksi, aivan niin kuin Jumala ei käske ketään olemaan mies tai nainen, vaan Hän toimittaa niin, että heidän on oltava sellaisia, samoin Hän ei myöskään käske lisääntymään, vaan hän toimittaa niin, että heidän täytyy lisääntyä. Ja milloin sitä yritetään estää, se ei ole sittenkään estettävissä, vaan toteutuu omaa latuaan haureuden, aviorikoksen ja häpeällisten syntien tietä, sillä siinä ei ole kyseessä harkinta vaan luonto.
Kolmanneksi. Tästä luomisjärjestyksestä Hän itse on erottanut kolmenlaiset ihmiset (Matt. 19:12) sanoessaan: ”On niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi.” Näiden ryhmien ulkopuolelta älköön kukaan ihminen rohjetko olla ilman aviokumppania. Jos joku ei kuulu tähän kolmilukuun, hän ajatelkoon vain avioelämää, sillä siitä ei ole mitään muuta seurauksena kuin ettet pysy nuhteettomana, koska se ei ole mahdollista. Vaan Jumalan sana, joka sinut loi ja on sanonut: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää”, pysyy voimassa ja hallitsee sinua, etkä voi sitä ollenkaan välttää lakkaamatta joutumatta harjoittamaan hirvittävää syntiä. [Avioelämästä, Valitut teokset 3 (Helsinki: WSOY, 1959), 197–198.]
Avioliitosta. Selitys Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen seitsemänteen lukuun (vuodelta 1523)
Monista päivistä on myös tehty kiellettyjä [aviolliselle yhtymiselle], kuten jouluaatosta, raskauden ajasta jne. On kyllä hyvä pysyä kaikissa asioissa kohtuudessa, mutta tästä ei pitäisi tehdä mitään pakottavaa lakia. Tulee pitää voimassa tämä pyhän Paavalin sana [1. Kor. 7:4], joka sanoo ensi sijassa, ettei kenenkään ruumis ole hänen omassa vallassaan, antoi Jumala sitten tämän tai toisen päivän, kuinka tahansa. Hän pyrkii vain siihen, että siveettömyyttä vastustetaan eikä sille anneta tilaa eikä syytä. […]
Kuinka vähän pyhä Paavali luottaakaan heidän siveyteensä, koska hän tuntee paholaisen ja hänen juonensa niin hyvin ja myös lihan heikkouden [1. Kor. 7:5]. Tästä näkyy, että aviopuolisot on sidottu toisiinsa niin lujasti, ettei toinen voi kieltää itseään toiselta, edes paaston tai rukouksen vuoksi, vastoin toisen tahtoa. Hänestä olisi parempi, että molemmat laiminlöisivät paastoa ja rukousta, kuin että he eivät olisi toisiaan varten. […]
Pyhä Paavali asettaa vain yhden [syyn aviollisen yhdyselämän keskeyttämiseen], eikä siihen tule lisätä mitään: Se on se, että molemmat suostuvat kurittamaan itseään usean päivän ajan erityisen kovalla paastolla ja sitä ahkerammalla rukouksella, erityisesti silloin, kun kärsitään jotakin hätää. Vahvaan rukoukseen kuuluu näet myös vahva paasto. Pyhä Paavali antaa tässä kuitenkin vapauden eikä määrää siitä mitään lakia, vaan sanoo, että ratkaisevaa on molempien suostumus. […]
Edellä [1. Kor. 7:2] hän on antanut käskyn, että jokaisella on haureuden tähden oltava oma vaimonsa tai miehensä, ja määrännyt puolisot täyttämään aviollisen velvollisuutensa. Kuinka hän sitten tässä sanoo: ”Sanon tämän myönnytyksenä, en käskynä” [1. Kor. 7:6]? Epäilemättä hän haluaa, että avioliiton solmimisen tulee olla vapaaehtoista, eikä niin, että jokaisen olisi mentävä naimisiin niin kuin Vanhassa testamentissa. Siksi hän ei käske ketään menemään naimisiin, vaan sallii sen kaikille. Niitä, jotka ovat menneet naimisiin, hän sitten käskee täyttämään aviollisen velvollisuuden. Siellä, missä ei ole sitä armoa, että ihminen olisi vapaa menemään naimisiin tai jäämään naimattomaksi, siellä myös kehotus avioliiton solmimiseen on käsky, ja vielä enemmän kuin käsky.
Kun hän sanoo: ”Soisin mieluummin, että kaikki olisivat niin kuin minä” [1. Kor. 7:7], eikö tämä puhe ole avioliiton vastaista, ikään kuin hän ei haluaisi kenenkään menevän naimisiin? Niin, hän todella toivoisi, että jokaisella olisi naimattomuuden suuri armo ja että jokainen olisi avioliiton huolten ja vaivojen yläpuolella ja vapaa keskittymään vain Jumalaan ja hänen sanaansa, niin kuin hän itsekin oli. Kukapa ei haluaisi ja kenenpä ei tulisi suoda tätä kaikille? Toivoohan kristillinen rakkaus jokaiselle kaikkea hyvää, niin ajallista kuin ikuistakin. Rakkaudella ei ole mitään rajaa siinä, mitä hyvää se tekee ja toivoo, vaikka se olisikin mahdotonta, niin kuin Paavalikin Roomalaiskirjeessä toivoo, että olisi erotettu Kristuksen yhteydestä juutalaisten pelastuksen vuoksi [Room. 9:3].
”Mutta (näin hän sanoo) jokaisella on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.” [1. Kor. 7:7.] Tässä hän tunnustaa, ettei hänen toiveensa voi toteutua ja ettei Jumalan tahto ole antaa jokaiselle tätä suurta armoa. Ja pane tämä teksti erityisen hyvin merkille, sillä siinä on paljon sisältöä, eikä se pidä avioliittoa vähempiarvoisena kuin naimattomuutta. Sillä kun avioliittoa ja neitsyyttä verrataan toisiinsa, naimattomuus on kyllä jalompi lahja kuin avioliitto, mutta avioliitto on kuitenkin yhtä lailla Jumalan lahja (näin pyhä Paavali tässä sanoo) kuin naimattomuuskin. [Avioliitosta. Selitys Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen seitsemänteen lukuun (Kauniainen: Perussanoma, 2014), 30–35.]
Iso katekismus, kuudes käsky, kohdat 206–212 (vuodelta 1529)
Koska tämä käsky kuitenkin on osoitettu erityisesti juuri avioväelle ja antaa aihetta puhua avioliitosta, niin huomaa ja pidä tarkasti mielessäsi ensinnäkin se, miten ihanasti Jumala kunnioittaa ja ylistää aviosäätyä. Käskyillään hän sekä vahvistaa sen että suojelee sitä. Hän on vahvistanut sen edellä neljännessä käskyssä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Tämän kuudennen käskyn hän taas, kuten sanottu, on antanut sitä varjelemaan ja suojelemaan. Siksi hän tahtoo, että myös me kunnioitamme avioliittoa, pidämme sen arvossa ja elämme siinä kuin autuaassa, Jumalan säätämässä elämänosassa. Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan.
Olen sen vuoksi aina opettanut, ettei aviosäätyä saa halveksia eikä väheksyä, niin kuin sokea maailmaa ja väärät hengenmiehemme tekevät, vaan että meidän on pidettävä sitä Jumalan sanan mukaisessa arvossa. Silloin se osoittautuu ihanaksi ja pyhäksi, niin ettei sitä pidetä vain muiden säätyjen veroisena, vaan kaikki ne ylittävänä, olipa sitten kysymys keisarista, ruhtinaasta, piispasta tai mistä muusta säädystä tahansa. Sillä säätyjen, sekä hengellisten että maallisten, on nöyrryttävä ja suostuttava aviosäätyyn, niin kuin kohta kuulemme. Sen vuoksi avioliitto ei ole mikään erityinen elämänmuoto, vaan mitä yleisin ja jaloin, ja se sulkee piiriinsä kaikki kristityt, jopa koko maailman.
Toiseksi sinun on tiedettävä, ettei avioliitto ole pelkästään kunniallinen, vaan myös välttämätön elämänmuoto. Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin. Siihen he ovat luodut lukuun ottamatta joitakin aivan harvoja Jumalan valitsemia poikkeuksia. Joko nämä eivät ole avioliittoon kelpaavia tai sitten Jumala on yliluonnollisen suurella lahjallaan vapauttanut heidät, niin että he pystyvät elämään siveellisesti puhtaina olematta avioliitossa. Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella. Liha ja veri näet pysyy lihana ja verenä; luonnollinen taipumus ja vietti vievät mukanaan. Jokainen näkee ja tuntee, miten mahdotonta sitä on vastustaa ja pidellä. Koska asia on näin, Jumala on asettanut avioliiton myös siksi, että olisi helpompi edes jonkin verran välttää siveettömyyttä. Tarkoitus on, että kukin saa oman osansa ja tyytyy siihen. Jumalan armoa tosin tarvitaan vielä siihen, että sydänkin pysyisi puhtaana. [Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat (Helsinki: Kustannus Oy Arkki, 2007), 358.]
Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys (vuosilta 1535–1545)
Luku 25
Tuohon aikaan vallitsi Isien keskuudessa usko ja myös usko tähän sanaan: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää” (1. Moos. 1:28). Meidän aikanamme paavilaisten luonnonvastaiset otteet ja avioliitosta pidättyminen ovat riistäneet avioliitolta sille kuuluvan arvon ja kunnioituksen, ja oikea Jumalan sanan ja hänen säätämyksensä tuntemus on hävinnyt. Isien aikana se vielä oli vilpitön ja oikea ja siksi he pitivät jälkeläisten siittämistä erittäin suuressa arvossa. […]
Tämän raamatunkohdan valaisemiseksi on siis tarkasteltava tätä pyhien kantaisien aikaa. Heitä Aabraham epäilemättä kuunteli. […] Sen ansiosta nämä häät ovat olleet kunnialliset, ja tästähän puhuu Malakian 2. luvun lause: ”Mutta kuinka se yksi? Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä” (Mal. 2:15). Ei hän ollut himon täyttämä vanhus, vaan sen, minkä hän teki, hän teki hartaasta halusta saada jälkeläisiä. Hän teki sen myös Jumalan käskystä, vielä pyhien kantaisien kehotuksesta ja neuvosta. He sanoivat: Ota toinen vaimo, jotta Kirkkosi leviäisi ja levittäytyisi kautta koko maanpiirin. […] Tässä siis Jumala on esittänyt nähtäväksemme esikuvan ja selvän todisteen tahdostaan: hän ei tuomitse toista avioliittoa, joka solmitaan ensimmäisen aviovaimon kuoleman jälkeen. […]
Tällä Jumala ilmeisesti on tahtonut opettaa ja todistaa, että hän on ihmeellisesti mieltynyt jälkeläisten tuottamiseen, jotta käsittäisimme hänen tukevan ja puolustavan omaa sanaansa: ”lisääntykää”. Ei hän ole jälkikasvun vihamies niin kuin me, meistä kun monet eivät pyri saamaan jälkeläisiä. Mutta Jumala korostaa omaa sanaansa siinä määrin, että hän välistä suo lapsia niillekin, jotka eivät niitä tavoittele vaan vierovat; lukuun ottamatta sitäkin, että hän toisinaan niille, jotka niitä toivoisivat, ei heitä koetellakseen annakaan. Ja vielä enemmän hän näyttää tähdentävän suvunjatkamista siinä, että avionrikkojille ja huorintekijöille syntyy lapsia vastoin heidän omaa tahtoaankin.
Kuinka suuri onkaan siis ihmisluonnon kelvottomuus? Kuinka monet tytöt pyrkivätkään ehkäisemään raskaaksi tulemista ja surmaavat ja laittavat luotaan hennot sikiönsä? Onhan suvunjatkaminen kuitenkin Jumalan työtä. Puolisotkin, jotka solmivat kunniallisen avioliiton ja asuvat yhdessä, tähtäävät eri tavoitteisiin, mutta harvoin jälkeläisten saamiseen. [Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 25–31 (Helsinki: Luther-säätiö, 2006), 9–11.]
Luku 30
Suurin osa avioväestä ei tavoittelekaan jälkeläisiä, päinvastoin vieroksuvat tätä ja pitävät parempana elää lapsettomina, koska ovat vähävaraisia eivätkä kykene elättämään perhettään. Mutta varsinkin ne, jotka pääasiassa harrastavat rauhaa ja joutilaisuutta, myös karttavat avioliiton tuottamaa vaivaa ja työtä. Kuitenkaan avioliiton perimmäinen tarkoitus ei ole itsensä hemmotteleminen ja joutilaisuus vaan jälkeläisten hankkiminen ja perheen elättäminen. Onhan se kyllä raskas kuorma, huolten ja vaivojen kuormittama. Mutta sitä varten Jumala on sinut luonut, että olisit aviomies tai vaimo ja oppisit suoriutumaan näistä vaivoista. Ne, joilla ei ole rakkautta lapsiin, ovat sikoja, pölkkyjä ja puunrunkoja. Ei heitä voi nimittää miehiksi eikä naisiksi, koska he pitävät halpana sitä siunausta, jonka antaa Jumala, Luoja ja avioliiton säätäjä. [Ibid., 437–438.]
Luku 38
Hänen [Oonanin] on täytynytkin olla itsepintainen ja parantumaton heittiö. Tämä [keskeytetty yhdyntä] on inhottava synti, paljon pahempi kuin sukurutsaus ja huorinteko. Minä sanon sitä hekumoitsemiseksi, jopa Sodoman synniksi. Siinä mies ryhtyy naiseen, siis makaa hänen kanssaan ja yhtyy häneen, mutta kun on päästy siemensyöksyyn, antaakin siemenen mennä maahan, ettei nainen tulisi raskaaksi. Tuossa vaiheessa on todella Jumalan säätämystä siittämisessä noudatettava. Siksi on inhottava rikos kiihdyttää siementä ja naista mutta juuri ratkaisevalla hetkellä tuottaa naiselle pettymys. Mies oli täysin katkeran vihan ja kateuden vallassa ja sen vuoksi hän ei tahtonut pakosta alistua kestämään mitään sietämätöntä orjuutta. Jumala oli siis oikeudenmukainen surmatessaan hänet. Teko oli paha ja sen tähden Jumala rankaisi häntä. […] Tästä johtuen tämä laki edellyttää palavaa rakkautta, jota tuo vätys ei tahtonut ottaa niskoilleen; mieluummin hän tahrasi itsensä inhottavalla synnillä kuin herätti veljellensä siemenen. [Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 32–40 (Helsinki: Luther-säätiö, 2007), 333.]
Hääsaarna Sigismund von Lindenaun häissä (vuodelta 1545)
”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” Hepr. 13:4.
Tämä on saarna koskien avioliiton pyhää säätyä, joka on mitä välttämättömin, erityisesti kristittyjen keskuudessa, jotta kaikki ihmiset tietäisivät, mikä avioliiton pyhä sääty todella on ja mistä se tulee, niin ettemme jatkaisi jokapäiväistä elämäämme niin kuin pakanat tai järjettömät elukat, jotka eivät kysy eivätkä ajattele näitä asioita, vaan parittelevat ja elävät yhdessä siveettömästi. Ei, kristittyjen keskuudessa niin ei saa olla, vaan siten kuin Paavali sanoo 1. Tess. 4: ”Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne.” (1. Tess. 4:3–5.)
Sen tähden kristittyjen tulisi elää pyhityksessä eikä niin kuin siat ja eläimet eikä niin kuin pakanat, jotka eivät harkitse eivätkä kunnioita tätä säätyä.
Tästä pyhästä säädystä ja avioliiton jumalallisesta asetuksesta olisi paljon saarnattavaa, sillä se on kaikista maailman säädyistä vanhin; itse asiassa ne kaikki muut ovat johdetut siitä säädystä, johon Aadam ja Eeva, meidän ensimmäiset vanhempamme, luotiin ja määrättiin ja jossa he ja kaikki heidän Jumalaa pelkäävät lapsensa ja jälkeläisensä elivät.
Sillä tämä on lausuttuna Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi’.” (1. Moos. 1:27–28a.) Siinä se on; nämä eivät ole minun sanojani eivätkä kenenkään toisen ihmisen vaan Jumalan sanoja. Tällä tavalla hän loi ja sääsi sen, ja se, joka ei sitä halua uskoa, olkoon vailla sitä. Lisäksi kaikkien ihmisten päivittäinen syntyminen ja saapuminen todistaa, että Jumala haluaa hänen luomistyötään ja säätämystään, avioliiton pyhää säätyä, ylläpidettävän; siinä pienet miehet ja naiset syntyvät ja alkavat kasvaa joka päivä.
Niin joka ainoan meistä täytyy julistaa ja tunnustaa, ettemme ole itse tehneet tai luoneet itseämme; emmekä voi tehdä sitä eivätkä myöskään meidän vanhempamme. Kuka sitten? Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala, kaiken Luoja, joka ensin loi ja sääsi pienet miehet ja naiset avioliiton säätyyn, ja hän loi myös meidät tähän säätyyn. Sillä minun täytyy vapaasti tunnustaa ja julistaa, että minut luotiin poikalapseksi, toinen tyttölapseksi; minun täytyy tunnustaa, etten ole kivi enkä keppi vaan olen syntynyt ja luotu ihmiseksi, mieheksi tai naiseksi. […]
Tätä säätyä ei pitäisi tuomita ja hylätä kuin jonakin inhottavana ja epäpuhtaana niin kuin paavi ja hänen seuraajansa tekevät. Sillä naimisiin meneminen on Jumalan säätämys ja asetus, sillä kun Jumala loi miehen ja naisen, hän itse asetti heidät tähän säätyyn, jossa he eivät ainoastaan voi vaan jossa heidän tuleekin elää jumalista, kunnioitettavaa, puhdasta ja siveää elämää, synnyttäen lapsia ja kansoittaen maailmaa ja mikä vielä enemmän: Jumalan valtakuntaa. […]
[Avioparin] pitäisi myös kerskata ja lohduttautua sillä, että he ovat naimisissa; sillä silloin mies voi sanoa: ”minä kiitän Jumalaa, että minut on luotu mieheksi”; tai nainen: ”minä kiitän Jumalaa, että minut on luotu naiseksi”; ja ”[me kiitämme Jumalaa,] että Jumala on asettanut meidät avioliiton pyhään säätyyn, jotta me synnyttäisimme lapsia hänen siunauksensa ja tahtonsa mukaan”. […]
[Paavali] puhuu puhtaudesta, jonka pitäisi vallita aviosäädyssä, ettei avioväen pitäisi olla haureellisia tai avionrikkojia. Mitä tahansa muuta tapahtuu aviosäädyssä, sen Jumala peittää, sillä tehdäänhän se sen tähden, jotta lapsia syntyisi, ja Jumala hyväksyy tämän, sillä se on hänen säädöksensä. Tämänkaltaista epäpuhtautta, sanoo Jumala, minä en näe. Tässä vanhemmat, isät ja äidit tai avioväki ovat vailla syytä; Jumala ei laske sitä epäpuhtaudeksi perisynnin tähden eikä pidä sitä syntinä. Jumala ennemmin rakentaa taivasten valtakuntansa tämän työn päälle ja peittää kaiken, mikä siinä on epäpuhdasta, oman säätämyksensä ja luomuksensa tähden. […]
Sinun pitäisi kiittää kaikkivaltiasta, iankaikkista Jumalaa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, että voit kerskata Jumalan säätämyksestä ja avioliiton pyhästä säädystä. Pidä se ja kasvata lapsesi Jumalan nimessä. Sinun ei pidä huolehtia siitä, tuomitseeko Jumala sinut sen tähden, eikä hän tuomitse sinua sen työn tähden, tämän tiedän varmasti. Itse asiassa se seikka, että olet naimisissa, kunhan vain olet kristitty, on sinulle suuri kirkkaus ja kunnia viimeisenä päivänä. Ja nyt, niin kauan kuin elät, ole luottavainen jokaisena elämäsi hetkenä, että sinä elät säädyssä, jonka Jumala on säätänyt ja joka miellyttää häntä. […]
Mutta jokaiselta kristityltä vaaditaan, että hän pysyy siinä säädyssä ja kutsumuksessa, johon Jumala on hänet asettanut, ja uskollisesti toimittaa sen velvollisuudet; sitten Jumala lisää onnellisuuden ja siunauksen. Suokoon Jumala meille tämän ja olkoon ylistetty iankaikkisesti. Aamen. [WA 49, 797–805.]
Lue lisää kirjasta “Paluu alkuun”.